Juha Taini: Urheilija-valmentajapari keskiöön

Suunnistusvalmentajat ry:n blogin ensimmäinen varsinainen blogi-kirjoitus tulee suoraan valmennuksen huipulta, kun maajoukkueen päävalmentaja Juha Taini nostaa uuden näkökulman Olympiakomitean urheilija keskiössä –teeman tilalle.

Analyysi on asia, joka toistuu valmentamisen eri portailla ja eri tilanteissa päivittäin, viikoittain, jaksoittain ja vuosittain. Ainakin.

Suunnistusliitto on analysoinut viime vuosina nuorten suunnistajien kivikkoista ja vaivalloista nousua maailman kärkeen tai edes aikuismaajoukkueen vastuunkantajiksi. Yhtä selittävää tekijää ei tietenkään ole, kun eri lähtökohdista ponnistavista yksilöistä puhutaan. Viime aikojen linjaukset kuitenkin kertovat, että jonkinlaisia johtopäätöksiä on tehty tuloksiin johtavista toimenpiteistä.

Erittäin merkittävä muutos Suunnistusliiton valmennusjärjestelmässä oli nuorten maajoukkueen koon tuplaaminen ja urheilijoiden henkilökohtaisten valmentajien ottaminen voimakkaasti mukaan toimintaan. Näitä toimenpiteitä varten saatiin myös merkittävä lisärahoitus, jolla muutoksia nuorten maajoukkuetoimintaan voidaan ajaa läpi.

Miksi päädyimme ottamaan henkilökohtaiset valmentajat tapetille ja nostamaan keskiöön urheilijan sijasta urheilija-valmentajaparit?

Nuorten maajoukkuetoiminnassa kontaktit ovat aikaisemmin tapahtuneet pääasiassa ryhmävalmentajan ja urheilijan välillä. Usein ryhmässä. Arviomme mukaan informaation ja palautteen antaminen suoraan nuorelle muutenkin fyysisesti rankan leirityksen yhteydessä ei siirrä riittävästi olennaisia asioita käytäntöön. Etenkin, jos nuoren valmentautumisen suunnittelusta vastaa hänen valmentajansa. Kansainväliseen menestykseen johtavan vaatimustason tiedostaminen on hyvä olla hallussa sekä urheilijalla että valmentajalla. 

Nuoremme ovat kärsineet viimeisten vuosien aikana erittäin runsaasti vammoista, sairasteluista ja ylikuormitustiloista. Pääosa näistä ongelmista voitaisiin korjata valmennuksen paremmalla suunnittelulla, urheilijoiden paremmalla tuntemisella/kuuntelulla, lähtötasojen paremmalla tiedostamisella, kehittymisen/palautumisen seurannalla, kokonaisvaltaisuuden huomioimisella ja tukilihaksiston toimintakyvyn ottamisella haltuun.

Nuorten maajoukkueen uudeksi toimintamalliksi normaalin ulkomaan leirityksen lisäksi nostettiin kaudella 2014 neljä kotimaan teemaleiriä, jonne kutsutaan urheilijoiden lisäksi heidän henkilökohtaiset valmentajansa/mentorinsa. Jokaisella leirillä urheilija-valmentajaparit saavat ajankohtaisen maajoukkueinfon lisäksi viikonlopun teeman mukaista valmennusinfoa, asiantuntijoiden esityksiä ja jokaisella kerralla myös aikuismaajoukkueen urheilijan osaamista hänen erityisosaamisalueeltaan.

Miten varmistetaan kehittyminen?

Muutaman kuukauden välein ajoittuvien teemaleirien valmennuksellisen ohjeistuksen/keskustelun lisäksi urheilijat toteuttavat säännöllisesti kehityksen seurantaa sekä tasotestein että ominaisuustestein. 

Nuorten maajoukkueen yhteisten tapaamisten lisäksi ydinajatus on pitää kehityspalavereita urheilija-valmentajaparien kanssa SSL:n päätoimisten nuorten olympiavalmentajien toimesta. Jokainen nuorten maajoukkueurheilija on nimetty yhden olympiavalmentajan tarkempaan seurantaan ja sparraukseen. Viimeistään tapaamisten yhteydessä urheilija-valmentajaparit pääsevät arvioimaan onko kehittymistä tapahtunut suunnitellussa aikataulussa kokonaisvaltaisen valmentautumisen eri sektoreilla ja toisaalta mietitään isommalla ryhmällä toimenpiteitä urheilijan tulevien tavoitteiden suunnassa.

Tässä uudistuneessa kokonaisuudessa valmentajan rooli on nostettu varsin isoksi. Miksi niin?

Nuoren urheilijan valmentautumisessa hedelmällisintä on aktivoida urheilijan omaa ajattelua ja herättää intohimo lajia, harjoittelua ja kehittymistä kohtaan. Näiden asioiden synnyttämisessä tärkeitä ovat valmentajan lisäksi seura ja kaverit.

Valmentajan antama syvyys asioiden sisäistämiseen ja pohtimiseen on kuitenkin kaikki kaikessa urheilijan ajattelun sekä intohimon syttymisessä. Aktivoitumista voi toki tapahtua muistakin sytykkeistä – ja hyvä niin. Valmentajan tuoma säännöllisyys ja pitkäjänteisyys sekä näkemys kokonaisuudesta on se punainen lanka miksi juuri valmentajalla on tärkeä rooli tässä yhtälössä.

Harjoitusohjelman kirjoittaminen paperille ei riitä siihen, millaisena valmentajan tulee toimia. Yhtä tärkeää on urheilijan tuntemusten ja muiden ajatusten kuuntelu, päivittäinen reagointi muuttuviin tilanteisiin, ymmärrys muun elämänkokonaisuuden vaikutuksista valmentautumisen sekä tiiviiseen kehityksen/palautumisen seurantaan sitoutuminen ja tätäkin kautta urheilijan reaktioiden tunteminen.

Nuoren urheilijan harjoittelussa saattaa useinkin olla intoa, yritystä ja sopivasti hulluuttakin. Aika usein myös trendien ja muotivillitysten mukana tuuliviirimäisenä kääntyilyä. Nuori tarvitseekin tuekseen valmentajaa, joka ymmärtää kokonaisuuden, olennaisen, tietää mitä tehdä juuri nyt. Innostus ja palo tulee saada valjastettua oikeanlaisiin toimenpiteisiin oikeassa suhteessa, sillä muuten ennen pitkää ylilyönnit aiheuttavat urheilijalle joko pidempiä tai lyhempiä taantumia.

Voiko urheilija luottaa siihen, että valmentaja osaa? Tekeekö juuri minun valmentajani oikeita asioita minulle?

Kehityksen seuranta ja testit. Siinä on taikasana, jolla valmentaja osoittaa urheilijalle, että asiat etenevät oikeaan suuntaan. Jos näin ei käy, niin yhdessä pohditaan, että mistä kiikastaa ja taas kotvasen kuluttua tarkistetaan onko laiva kääntynyt. Mikäli paikallaan polkeminen jatkuu pidempään on urheilija-valmentajaparin ymmärrettävä hakea apua, ajatuksia ja virikkeitä ulkopuolelta.

Valmentajalla on parhaimmillaan iso merkitys urheilijan itseluottamuksen, itsetunnon ja minäkuvan kehittymiselle. Erityisesti nuorten urheilijoiden osalta, toki vanhempienkin. Merkitys voi olla myös päinvastainen vastaavien asioiden kehittymiselle. Varmasti jokainen meistä valmentajista on jossain vaiheessa lausunut ne väärät sanat, jotka sillä hetkellä veivät urheilijan itseluottamusta tai itsetuntoa väärään suuntaan.

Kun valmentaja tiedostaa, että hänellä on iso merkitys urheilijan itseluottamuksen kehittämisessä, niin ratkaisuja voi päivittäin alkaa miettiä tarkemmin ja pitkässä juoksussa löytää sanoja, keinoja ja tapoja urheilijan itseluottamuksen vahvistamiseen.

Jopa kokeneet arvokisojen kestomenestyjät kokevat toisinaan vajausta itseluottamuksesta ja kaipaavat sille vahvistusta ulkoakin päin. On selvää, että nuoren urheilijan kohdalla valmentajan merkitys itseluottamuksen ja itsetunnon rakentamisessa on melkoinen. Jos valmentaja puuttuu tai näitä asioita ei ole sen kummemmin mietitty, niin se tietysti vaikuttaa negatiivisesti urheilijan kehittymiseen jopa koko uran kannalta, mutta vähintäänkin kehittymisnopeutena.

Nykyisellään Suomen junioreiden nousu kohti maailman kärkeä on fyysisten ominaisuuksien suhteen erittäin hyvällä mallilla. Uskallan sanoa, että meiltä löytyy useita fyysisesti maailman parhaimmistoon kuuluvia junioreita. Tämän voin todeta, kun käytössäni on sekä aikuismaajoukkueen että nuorten maajoukkueen testidatoja.

Taidollisesti sen sijaan tehtävää riittää enemmän. Suomalainen valmennus saattaa olla isossa kuvassa hieman liian fyysispainotteista. Tarkoitan tällä sitä, että taidollista ja henkistä valmentautumista ei ole mahdollisesti mietitty lainkaan niin tarkasti kuin fyysistä puolta. Toki näillä sektoreilla kehityksen seurantakin on vaativampaa.

Nostin tuossa aiemmin esille oman ajattelun aktivoinnin ja intohimon. Nämä ovat avainasioita sille, että nuoren taidot kehittyvät kansainväliseen menestykseen vaadittavalle tasolle. Valmentaja voi antaa ärsykkeitä, keskustella ja opettaa. Ilman intohimon puraisua ja oman ajattelun heräämistä ei tällä sektorilla voi kuitenkaan päästä aivan maailman taidollisesti parhaiden tasolle.

Henkisen valmennuksen osalta vedin ylempänä yhtäläisyysmerkit itseluottamuksen, itsetunnon ja minäkuvan kehittymiselle. Ne ovatkin peruskulmakiviä, joiden ollessa tasapainossa kaiken muun merkitys on pienempi ja pian huomaa, ettei paljon muita ongelmia enää olekaan.

Nuoren urheilijan tärkein henkinen valmentaja lienee nimenomaan henkilökohtainen valmentaja?