Mika Tervala: HiSu-valmennuksen haasteet

Mika Tervala piti esityksen Ensilumen rasteilla joukukuussa 2014. Esityksessä käsiteltiin hiihtosuunnistuksen valmennusta ja lajin uusia haasteita.
Lataa esitys tästä >

Mika Tervala's presentation on Ski-O coaching, training and its current challenges.
Click here to download the presentation in English >

Pertti Hartman: "Olisinhan minä tuonkin voinut oikein vastata."

Voiko tarkkuussuunnistusta valmentaa tai voiko lajiin valmentautua? Julkaisimme tänään blogisarjan aiheesta. Asiaa käsittelee valikoitu joukko maajoukkuetason suunnistajia. Aiheesta lisää: Oman suorituksen hallinta TempO-kilpailussa (Markku Gardin)

Oman suorituksen hallintaan tähtäävä harjoittelu on aina hyvästä. Valtaosa virheistä varsinkin PreO:ssa tehdään suorituksen hallinnan pettäessä. Omista tämänvuotisista virheistäni lähes kaikki ovat sellaisia. "Olisinhan minä tuonkin voinut oikein vastata."

Ennakkokäsityksiin perustuva kilpailuun valmistautuminen voi mennä pieleen, jos ennakkokäsitykset ovat vääriä. Kun odotuksensa luo maastotyypin, normien, kilpailuohjeiden ja mallisuunnistuksen pohjalta ja kilpailussa avoimin mielin uskoo, mitä näkee, on mahdollisimman vahvoilla. Jos järjestäjä lipeää normeissa, ohjeistuksessa tai mallisuunnistuksen kuvaavuudessa, kilpailijan on toki vaikea syyttää kaikesta itseään. Mielikuvaa ratamestarin tyylistä ei saa luoda liian kevyellä näytöllä.

Haastattelussa Martin Jullum on kertonut Vuokatissa ratamestarin tyylin olleen toisenlainen kuin hän oli ennakkoon arvioinut. En tarkkaan tiedä, millaisia ennakkokäsityksiä hän oli itselleen luonut. Hänet paremmin tuntevat voivat tietää enemmän. Olin kuitenkin varoittanut häntä luomasta tuota ennakkokäsitystä silloin, kun hän kävi tutustumassa vanhoihin ratoihini. Vuokatin maastotyyppi, kartoitusprosessi, kartan normi ja ratamestarityön eteneminen kaikkine valvontoineen olivat erilaiset.

Käsitykseni mukaan mestareista Jari oli tehnyt kotiläksynsä keskittyen paremmin olennaiseen ja Jana lähtenyt kisaan avoimin mielin.

Lauri Mäkinen: Mitä valmentautuminen tarkoittaa?

Voiko tarkkuussuunnistusta valmentaa tai voiko lajiin valmentautua? Julkaisimme tänään blogisarjan aiheesta. Asiaa käsittelee valikoitu joukko maajoukkuetason suunnistajia. Aiheesta lisää: Oman suorituksen hallinta TempO-kilpailussa (Markku Gardin)

Kyllä tarkkuussunnistuksessa voi valmentautua. Paljon riippuu toki siitä mitä valmentautuminen tarkoittaa. Minulle se tarkoittaa niitä toimia, joilla pyrin kehittämään suoritustani kilpailussa. Valmennan siis itse itseäni.

Keskeisiä osa-alueita valmentautumisessani ovat olleet
- mielikuvaharjoittelu
- kilpailunomaiset lajiharjoitukset (tempo-päivät)
- korvaavat lajiharjoitukset
- kisamatkakeskustelut kokeneempien kavereiden kesken
- kilpailukohtainen ennakkotyö

Fokus valmentautumisessa on ollut TempOssa; puran valmentautumista sen kautta.

Tausta itselläni oli FootO:n puolella, TrailO:ta tuli kokeiltua pari-kolme kertaa vuosina 2008-2012. TempOa kokeilin ensimmäisen kerran 2013 SM-kilpailuissa. Kilpailua varten tein useita tunteja mielikuvaharjoittelua; mietin koko suorituksen mielessäni: kuinka saavun asemalle, katson suunnan kompassista, kuinka yritän kartoittaa edessäni olevan maaston mahdollisimman tarkasti sekä mitkä kirjainten nimet olivat. Kävin kilpailua varten läpi myös kaikki löytämäni näiltä sivuilta löytämäni temporadat ja tein havaintoja tyypillisen aseman tehtäväjärjestyksestä.

Ennen 2013 KeU:n SM-kisoja olin tehnyt yht. 4 aikarastisuoritusta. Mielikuvaharjoittelun avulla olin 6. preO:n aikarastiajoissa ja TempOssa.

Mielikuvaharjoittelun avulla luodussa ajatusmallissa on puutteita. Seuraavana haasteena on muuttaa ennen tehtävää tapahtuva näkökentän mindmapping ja vastaussuoritus ongelmanratkaisukeskeiseksi ja näin tehokkaaksi. Tällä hetkellä sekunteja menee ympäristön kartoittamiseen, mikä on osoittautunut useilla rasteilla merkityksettömäksi.

TempO-ryhmän toiminta on auttanut tällä kaudella ison askeleen eteenpäin; Harjavallan TempO kisassa johdin 5. aseman jälkeen. Seuraavien askeleiden ottaminen on haastavampaa, toistojen määrän on oltava merkittävästi suurempi jotta kehitys jatkuisi suoraviivaisesti.

Korvaavia lajiharjoitteita ovat olleet mm. rastimääritepeli ja rastimäärite-TempO. Määritepelin tarkoitus oli oppia tunnistamaan määritteet, määrite-TempO:n kehitin yksin suoritettavaksi harjoitukseksi, jossa kehittyy sekä ilmansuuntien hahmotus että vastausnopeus. Molemmissa ominaisuuksissa oli ennen kesää ongelmia, nyt ongelmat ovat pienempiä.

Hyödyllisimpiä oppimisprosesseja ovat olleet (ehkä yllättäen) automatkat. Leikkisälteen voisi sanoa että jos omistaisin auton olisin merkittävästi huonompi tarkkuussuunnistaja. Keskustelut kokeneempien kavereiden kanssa ovat auttaneet ymmärtämään lajin luonnetta ja (vielä) kirjoittamattomia sääntöjä.

Kilpailukohtainen ennakkotyö pitää sisällään tutustumista kilpailumaastoon karttapaikan, reittihärvelin sekä googlemapsin kautta siinä määrin kun se on mahdollista. Tunne, että tiedän mitä kulman takana on, rauhoittaa kilpailun aikana ja pohjoinen pysyy paremmin mielessä. Ennakkovalmistautumisessa on tavoitteena "ei mitään hätää, olen tehnyt tämän ennenkin" -tyyppinen tunne. Kuitenkin jos näkemys kartoittajan kanssa on olennaisesti eriävä niin ennakkotyöstä saattaa olla jopa haittaa.

Lauri Kontkanen: Voiko tarkkuussuunnistusta valmentaa?

Voiko tarkkuussuunnistusta valmentaa tai voiko lajiin valmentautua? Julkaisimme tänään blogisarjan aiheesta. Asiaa käsittelee valikoitu joukko maajoukkuetason suunnistajia. Aiheesta lisää: Oman suorituksen hallinta TempO-kilpailussa (Markku Gardin)

Voi valmentautua ja voi olla valmentaj(i)a. Olen pyrkinyt ajattelemaan paljon asioita valmentautumisen näkökulmasta jo vuodesta 2008 lähtien, osittain siitä syystä, että luin valmennus- ja testausoppia Jyväskylässä 2008-2010.

Minä kait olen loppupeleissä syypää temporyhmän perustamiseen ja sen tämän kauden toimintaan. Keksin viime syksynä rastitreffiristeilyllä, että nyt voisi tällaisen perustaa, muuten saatetaan pudota tempo-kelkasta. Vaikka kärki on kova (Pinja, Antti ja minä), niin tasoakin olisi levennettävä tulevia vuosia ajatellen.

Ryhmän toimintaa ajatellessa halusin pitää toiminnan avoimena kaikille, sillä harrastajia ei ole liikaa. En siis rajannut toimintaa vain maajoukkueelle tai mahdollisille talenteille. Joidenkin mielestä jengiä (ehkä) on ollut liikaa toiminnassa mukana, mutta tällä tavalla jalkautetaan lajia useamman eteenpäin vietäväksi.

Kun keväällä pidettiin treenejä kisojen yhteydessä, niin aika monesti tehtiin harjoituksissa sekakokoonpanoja asemien suunnittelussa. Eli aloittelijat yhteen kokeneempien kanssa. Seurauksena se, että 3-4 kerran jälkeen aloittelijat alkoivat tekemään yhtä hyviä asemia kuin kokeneet temporatamestarit..!

Temporyhmän toiminnan tulokset:
- EM-kisat meni joukkueen kokonaispanoksen osalta hieman alakanttiin, kun tuli vain yksi mitali, tosin onneksi kultainen Antille. Pinja "vain" viides, Jari ja Marko hienosti 7. ja 10. Itse erittäin alakanttiin 12. Tuossa kisassa tosin yksi huono asema riitti oman sijoituksen tippumiseen toiselle kymmenelle. Tempossa suoritus voi olla hetkestä ja päivästä kiinni. Vastausrohkeus ja -taktiikka on isossa osassa.
- MM-kisat, kokonaispanos juuri odotetunlainen. Minun, Antin ja Pinjan sijoitukset vaihtelevat kisasta toiseen, joten vaikea oli itsekin ennakoida, kuka on paras.
- Muut kisat: erittäin hyvin on jengi nostanut tasoaan kautta linjan tämän kevään kansallisissa. Voi hyvin sanoa, että Suomessa on nyt levein materiaali tempoon, jos vaan innostus ja panostus jatkuu samalla tavalla.
- Ryhmän toiminnasta on hyötynyt yhtä lailla huiput kuin aloittelijat. Suhteessa eniten ovat kehittyneet aloittelijat ja osa aika huimasti.

Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen kevään tuloksiin kaikilta osilta. 3 arvokisamitalia yhteensä EM- ja MM-kisoista on enemmän kuin Ruotsin 2 tai Norjan 1. Tajusin nyt, että vietiin siis puolet saatavilla olevista mitaleista!

Valmentautumismetodit:
- Pidettiin muutama seminaari keväällä, jossa vähän jotain perusjuttuja temposta. Tämän jälkeen vastuu jokaisella on ollut enemmän itsellä, mikä on omasta mielestä parempi, tässä lajissa kun ei pysty hirveästi tuputtamaan "ylhäältäpäin", vaan suurin osa on tehtävä itse. Taitoa ja tekniikkaa ei siis pysty antamaan vaan ne on opeteltava itse käytännön kautta.

Omasta valmentautumisesta/ Lähtökohdat lajille:
Itsellä tunnetusti suunnistustausta, josta heti suoraan MM-ratamestariksi, missä oppia karttui aika lailla oppi-isän Hanskin kanssa. Taito realisoitui MM-kisojen jälkeen syksyllä Ruotsissa 2006 ruotsalaistyyppisissä kisoissa. Seuraavana vuonna tähtäsin puolitosissaan Ukrainan MM-kisoihin, mutta en kiertänyt kuin pari kisaa, joissa muistaakseni 1. ja 2. sijat, mutta ei riittänyt näytöt vielä. Seuraavana vuonna Tsekin MM-kisoihin riitti, tosin mitään en vielä treenannut, muuta kuin jotain lajisääntöjä.

Tsekin MM-kisat meni ihan OK, sija 7., mutta kun vieressä Antti ja Jari tekivät yksinkertaisesti parempaa tulosta, niin pakkohan se oli ruveta kehittämään taitoja, että tulisi paremmaksi. Vedin tuolloin peukalokompassilla, jossa oli puolen sentin välein mitta-asteikko, niin turpiin tuli pelkästään kompassilla! Piti siis ottaa kokonaisvaltainen ote lajista ja siinä kehittymisessä. Uusi tarkkuuskompassi ostoon ja treeniä!

Käytännössä tein Tsekin kisan jälkeen tarkkuussuunnistuksen lajianalyysin opintojen parissa ja siitä lähtien onkin homma sujunut erilailla. Tuon jälkeen on tullut joka vuosi vähintään yksi MM-mitali. Tämä on vaatinut tuntien ja tuntien valmistautumiset ja treenaukset kokonaisvaltaisesti. Tähän tulisi pitkä lista mitä kaikkea.. Fokus ollut joka vuosi MM-kisoissa.

Pinja Mäkinen: "Harjoitusryhmästä on suurta hyötyä"

Voiko tarkkuussuunnistusta valmentaa tai voiko lajiin valmentautua? Julkaisimme tänään blogisarjan aiheesta. Asiaa käsittelee valikoitu joukko maajoukkuetason suunnistajia. Aiheesta lisää: Oman suorituksen hallinta TempO-kilpailussa (Markku Gardin)

Tarkkuussuunnistukseen voi valmentautua. Valmentajasta tai harjoitusryhmästä on suurta hyötyä. Näin on mm. siksi, että toisen tekemänä rastitehtäviin ei ole tutustunut jo ennen suoritusta, ja toisaalta siksi, että varsinkin metsämaastossa rastin oikea paikka ei ole pistemäisen eksakti, mikä vaikeuttaa yksin treenaamista: yksin treenatessa ei saa palautetta siitä, olisiko oma vastaus kenties ollutkin tiukalla nollarastilla väärin, etenkin, jos asiaa ei käy maaston puolella tarkemmin tutkimassa.

Tänä vuonna runsaasti pidetyt temporyhmän yhteistreenit esim. kisojen jälkeen ja erilisinä tapahtuminaan ovat olleet erittäin kehittäviä: niissä on saanut lähes kilpailunomaista tempotreeniä vieraissa maastoissa. Itselläni on ollut myös mahdollisuus treenata kilpailun omaisesti Kari-isäni tekemillä temporadoilla. Tempoa voi kuitenkin treenata melko hyvin yksinkin: mielestäni jopa Preota kilpailun omaisemmin, sillä Tempon liputus on niin väljää (nollat selkeitä), että oman vastauksen oikeellisuuden varmistaminen käy jälkikäteen paikaltaan melko helposti.

Itse treenaan Tempoa yksin yleensä niin, että hankin n. 4 samanlaista karttaa. Yhteen suunnittelen teitä ja polkuja pitkin kuljettavan reitin ja piirrän karttaan asemanpaikat pisteellä, josta lähtee kaksi viivaa katselusektorin suunnan merkiksi. Sitten piirrän kolmeen muuhun karttaan näihin tempoasemiin rastiympyrät, yhden kuhunkin karttaan kullekin asemalle. (Yhdessä kartassa on siis niin monta ympyrää, kuin on asemia). Yleensä en piirrä määritteitä karttaan (jotten tutustu tehtävään liikaa), mutta jos Kari valmistelee treenin hän piirtää kartan reunoihin tehtäväasemien mukaan suunnastettuja ja numeroituja määritteitä). Yksin tehden olen hoitanut määritepuolen niin, että rastipisteet ovat jo helposti rastiympyrän sijainnin mukaan hahmottuvia, kuten puita, ja puun tms. rastikohteen puolen "arvon" "rastimääritegeneraattorin" avulla. Rastimääritegeneraattori on kolme nippusitein yhteen liitettyä korttinippua, joiden kullakin kortilla on määritteenä puun jokin sivu (sovella muihin määritteisiin). Harjoituksen teen ilman lippuja. Harjoitusta tehdessäni vilkaisen reittikarttaa vain sen verran, että osaan seuraavalle asemalle. Arvon rastimääritegeneraattoreista kuhunkin kolmeen määritevihkoon uuden päällimmäisen kortin (joihin en tutustu etukäteen) ja suunnastan karttanipun. Pidän rastinmääritenippuja lastenvaunujen katolla (treenaan yleensä nykyisin vauvan kanssa). Vältän maaston katsomista ennen ajan alkamista. Kun aika alkaa, ratkaisen päällimmäisen kartan rastiympyrän sijainnin ja etsin sen maastosta. Jos rastikohteeseen liittyy mahdollisuus tulkita sivu tai osa, katson sen rastimääritegeneraattorin vasemmanpuoleisesta vihosta. Kun vastaukseni on valmis, kuvittelen vielä, monesko lippu oikealta/vasemmalta kuvitteellinen lippu olisi (välillä kuvittelen nollarastin) ja annan vastaukseni, ja samalla siirrän päällimmäisen kartan alimmaksi ja alan ratkaista seuraavan ympyrän sijaintia. Tähän rastiin sovellan keskimmäistä määritenippua. Kun aseman kaikki tehtävät on ratkaistu, pysäytän mahdollisen ajanoton ja käyn läpi vastausteni oikeellisuuden ja suorituksen sujuvuuden. Sitten kävelen seuraavalle asemalle.

Juha Taini: Urheilija-valmentajapari keskiöön

Suunnistusvalmentajat ry:n blogin ensimmäinen varsinainen blogi-kirjoitus tulee suoraan valmennuksen huipulta, kun maajoukkueen päävalmentaja Juha Taini nostaa uuden näkökulman Olympiakomitean urheilija keskiössä –teeman tilalle.

Analyysi on asia, joka toistuu valmentamisen eri portailla ja eri tilanteissa päivittäin, viikoittain, jaksoittain ja vuosittain. Ainakin.

Suunnistusliitto on analysoinut viime vuosina nuorten suunnistajien kivikkoista ja vaivalloista nousua maailman kärkeen tai edes aikuismaajoukkueen vastuunkantajiksi. Yhtä selittävää tekijää ei tietenkään ole, kun eri lähtökohdista ponnistavista yksilöistä puhutaan. Viime aikojen linjaukset kuitenkin kertovat, että jonkinlaisia johtopäätöksiä on tehty tuloksiin johtavista toimenpiteistä.

Erittäin merkittävä muutos Suunnistusliiton valmennusjärjestelmässä oli nuorten maajoukkueen koon tuplaaminen ja urheilijoiden henkilökohtaisten valmentajien ottaminen voimakkaasti mukaan toimintaan. Näitä toimenpiteitä varten saatiin myös merkittävä lisärahoitus, jolla muutoksia nuorten maajoukkuetoimintaan voidaan ajaa läpi.

Miksi päädyimme ottamaan henkilökohtaiset valmentajat tapetille ja nostamaan keskiöön urheilijan sijasta urheilija-valmentajaparit?

Nuorten maajoukkuetoiminnassa kontaktit ovat aikaisemmin tapahtuneet pääasiassa ryhmävalmentajan ja urheilijan välillä. Usein ryhmässä. Arviomme mukaan informaation ja palautteen antaminen suoraan nuorelle muutenkin fyysisesti rankan leirityksen yhteydessä ei siirrä riittävästi olennaisia asioita käytäntöön. Etenkin, jos nuoren valmentautumisen suunnittelusta vastaa hänen valmentajansa. Kansainväliseen menestykseen johtavan vaatimustason tiedostaminen on hyvä olla hallussa sekä urheilijalla että valmentajalla. 

Nuoremme ovat kärsineet viimeisten vuosien aikana erittäin runsaasti vammoista, sairasteluista ja ylikuormitustiloista. Pääosa näistä ongelmista voitaisiin korjata valmennuksen paremmalla suunnittelulla, urheilijoiden paremmalla tuntemisella/kuuntelulla, lähtötasojen paremmalla tiedostamisella, kehittymisen/palautumisen seurannalla, kokonaisvaltaisuuden huomioimisella ja tukilihaksiston toimintakyvyn ottamisella haltuun.

Nuorten maajoukkueen uudeksi toimintamalliksi normaalin ulkomaan leirityksen lisäksi nostettiin kaudella 2014 neljä kotimaan teemaleiriä, jonne kutsutaan urheilijoiden lisäksi heidän henkilökohtaiset valmentajansa/mentorinsa. Jokaisella leirillä urheilija-valmentajaparit saavat ajankohtaisen maajoukkueinfon lisäksi viikonlopun teeman mukaista valmennusinfoa, asiantuntijoiden esityksiä ja jokaisella kerralla myös aikuismaajoukkueen urheilijan osaamista hänen erityisosaamisalueeltaan.

Miten varmistetaan kehittyminen?

Muutaman kuukauden välein ajoittuvien teemaleirien valmennuksellisen ohjeistuksen/keskustelun lisäksi urheilijat toteuttavat säännöllisesti kehityksen seurantaa sekä tasotestein että ominaisuustestein. 

Nuorten maajoukkueen yhteisten tapaamisten lisäksi ydinajatus on pitää kehityspalavereita urheilija-valmentajaparien kanssa SSL:n päätoimisten nuorten olympiavalmentajien toimesta. Jokainen nuorten maajoukkueurheilija on nimetty yhden olympiavalmentajan tarkempaan seurantaan ja sparraukseen. Viimeistään tapaamisten yhteydessä urheilija-valmentajaparit pääsevät arvioimaan onko kehittymistä tapahtunut suunnitellussa aikataulussa kokonaisvaltaisen valmentautumisen eri sektoreilla ja toisaalta mietitään isommalla ryhmällä toimenpiteitä urheilijan tulevien tavoitteiden suunnassa.

Tässä uudistuneessa kokonaisuudessa valmentajan rooli on nostettu varsin isoksi. Miksi niin?

Nuoren urheilijan valmentautumisessa hedelmällisintä on aktivoida urheilijan omaa ajattelua ja herättää intohimo lajia, harjoittelua ja kehittymistä kohtaan. Näiden asioiden synnyttämisessä tärkeitä ovat valmentajan lisäksi seura ja kaverit.

Valmentajan antama syvyys asioiden sisäistämiseen ja pohtimiseen on kuitenkin kaikki kaikessa urheilijan ajattelun sekä intohimon syttymisessä. Aktivoitumista voi toki tapahtua muistakin sytykkeistä – ja hyvä niin. Valmentajan tuoma säännöllisyys ja pitkäjänteisyys sekä näkemys kokonaisuudesta on se punainen lanka miksi juuri valmentajalla on tärkeä rooli tässä yhtälössä.

Harjoitusohjelman kirjoittaminen paperille ei riitä siihen, millaisena valmentajan tulee toimia. Yhtä tärkeää on urheilijan tuntemusten ja muiden ajatusten kuuntelu, päivittäinen reagointi muuttuviin tilanteisiin, ymmärrys muun elämänkokonaisuuden vaikutuksista valmentautumisen sekä tiiviiseen kehityksen/palautumisen seurantaan sitoutuminen ja tätäkin kautta urheilijan reaktioiden tunteminen.

Nuoren urheilijan harjoittelussa saattaa useinkin olla intoa, yritystä ja sopivasti hulluuttakin. Aika usein myös trendien ja muotivillitysten mukana tuuliviirimäisenä kääntyilyä. Nuori tarvitseekin tuekseen valmentajaa, joka ymmärtää kokonaisuuden, olennaisen, tietää mitä tehdä juuri nyt. Innostus ja palo tulee saada valjastettua oikeanlaisiin toimenpiteisiin oikeassa suhteessa, sillä muuten ennen pitkää ylilyönnit aiheuttavat urheilijalle joko pidempiä tai lyhempiä taantumia.

Voiko urheilija luottaa siihen, että valmentaja osaa? Tekeekö juuri minun valmentajani oikeita asioita minulle?

Kehityksen seuranta ja testit. Siinä on taikasana, jolla valmentaja osoittaa urheilijalle, että asiat etenevät oikeaan suuntaan. Jos näin ei käy, niin yhdessä pohditaan, että mistä kiikastaa ja taas kotvasen kuluttua tarkistetaan onko laiva kääntynyt. Mikäli paikallaan polkeminen jatkuu pidempään on urheilija-valmentajaparin ymmärrettävä hakea apua, ajatuksia ja virikkeitä ulkopuolelta.

Valmentajalla on parhaimmillaan iso merkitys urheilijan itseluottamuksen, itsetunnon ja minäkuvan kehittymiselle. Erityisesti nuorten urheilijoiden osalta, toki vanhempienkin. Merkitys voi olla myös päinvastainen vastaavien asioiden kehittymiselle. Varmasti jokainen meistä valmentajista on jossain vaiheessa lausunut ne väärät sanat, jotka sillä hetkellä veivät urheilijan itseluottamusta tai itsetuntoa väärään suuntaan.

Kun valmentaja tiedostaa, että hänellä on iso merkitys urheilijan itseluottamuksen kehittämisessä, niin ratkaisuja voi päivittäin alkaa miettiä tarkemmin ja pitkässä juoksussa löytää sanoja, keinoja ja tapoja urheilijan itseluottamuksen vahvistamiseen.

Jopa kokeneet arvokisojen kestomenestyjät kokevat toisinaan vajausta itseluottamuksesta ja kaipaavat sille vahvistusta ulkoakin päin. On selvää, että nuoren urheilijan kohdalla valmentajan merkitys itseluottamuksen ja itsetunnon rakentamisessa on melkoinen. Jos valmentaja puuttuu tai näitä asioita ei ole sen kummemmin mietitty, niin se tietysti vaikuttaa negatiivisesti urheilijan kehittymiseen jopa koko uran kannalta, mutta vähintäänkin kehittymisnopeutena.

Nykyisellään Suomen junioreiden nousu kohti maailman kärkeä on fyysisten ominaisuuksien suhteen erittäin hyvällä mallilla. Uskallan sanoa, että meiltä löytyy useita fyysisesti maailman parhaimmistoon kuuluvia junioreita. Tämän voin todeta, kun käytössäni on sekä aikuismaajoukkueen että nuorten maajoukkueen testidatoja.

Taidollisesti sen sijaan tehtävää riittää enemmän. Suomalainen valmennus saattaa olla isossa kuvassa hieman liian fyysispainotteista. Tarkoitan tällä sitä, että taidollista ja henkistä valmentautumista ei ole mahdollisesti mietitty lainkaan niin tarkasti kuin fyysistä puolta. Toki näillä sektoreilla kehityksen seurantakin on vaativampaa.

Nostin tuossa aiemmin esille oman ajattelun aktivoinnin ja intohimon. Nämä ovat avainasioita sille, että nuoren taidot kehittyvät kansainväliseen menestykseen vaadittavalle tasolle. Valmentaja voi antaa ärsykkeitä, keskustella ja opettaa. Ilman intohimon puraisua ja oman ajattelun heräämistä ei tällä sektorilla voi kuitenkaan päästä aivan maailman taidollisesti parhaiden tasolle.

Henkisen valmennuksen osalta vedin ylempänä yhtäläisyysmerkit itseluottamuksen, itsetunnon ja minäkuvan kehittymiselle. Ne ovatkin peruskulmakiviä, joiden ollessa tasapainossa kaiken muun merkitys on pienempi ja pian huomaa, ettei paljon muita ongelmia enää olekaan.

Nuoren urheilijan tärkein henkinen valmentaja lienee nimenomaan henkilökohtainen valmentaja?

"Lammikko": Blogin taustasta

Suunnistusvalmentajat ry:n tarkoituksena on valmentajien ja valmentajuuden arvostuksen
nostaminen , valmentajien tietotaidon nostaminen ja valmennusasioihin vaikuttaminen.
Uskoaksemme myös Suunnistusvalmentajien blogilla on tässä tehtäväkentässä oma
mahdollisuutensa ja tehtävänsä.

Idea tästä blogista heräsi Vuokatissa jo viime vuonna 2013. Virallisesti asiasta päätettiin
Vierumäen vuosikokouksessa tammikuussa 2014, kun Vuokatin seminaarissa eivät
istumapaikat riittäneet järjestämässämme valmennusseminaarissa.

"Kiinnostusta valmennukseen ja siitä keskustelemiseen on selkeästi olemassa runsaasti.
Tästä syystä nettisivuja ketterämpää blogi-ideaa haluttiin lähteä viemään eteenpäin", toteaa
valmentajakerhon puheenjohtaja Mikko ’Lammikko’ Eskola.

Tavoitteemme on, että tässä blogissa julkaistaan säännöllisesti asiantuntijoiden kirjoituksia eri
aihealueista suunnistusvalmennukseen liittyen. Blogi on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille!
Toivottavasti mahdollisimman moni lukija innostuu myös liittymään Suunnistusvalmentajien
yhdistykseen!

Jos sinulla on mielessäsi joku aihe, josta haluaisit kuulla enemmän, niin otamme ideoita
mielellämme vastaan.

Voit tilata blogin myös suoraan sähköpostiisi antamalla sähköpostiosoitteesi oikeassa
yläkulmassa olevaan "Tilaa blogi sähköpostiisi" -kenttään. Näin saat sähköpostitse aina tiedon
siitä, kun uusi kirjoitus on julkaistu.

Varsinainen blogikirjoitusten startti tapahtuu helmikuussa 2014.

Tervetuloa mukaan!

Hiukan huumaa

Uusi vuosi 2014 on startannut - ja niin on myös tämä blogi.

Alkupalana blogiin haluamme jakaa Suomen urheiluin huippuhetkiä vuodelta 2013 Hiukan stadionilta. Näitä tunnelmia katsoessa on hyvä siirtää katse tulevaan kauteen!

Toivottavasti tästä kaudesta tulee suunnistajille yhtä menestyksekäs. Tähän ainakin tähdätään! Vierumäen koulutuksessakin tammikuussa 2014 valmentajien sloganiksi muodostui "Make big, or go home".

Mårtenin blogi löytyy suunnistajien blogilistaltamme, sivun oikealta laidalta. Täydennämme blogilistaa lukijoiden toiveiden mukaan!